Väsynyt äiti

Puhuminen auttaa.

11.08.2005 14.07 - henkilökohtaiset 

,

Näin tuon kaverini kanssa maanantaina, puhuttiin paljon ja jo se tuntui helpottavan.

Oma ongelmani on kotoa irroittautuminen. En haluaisi jättää lapsiani muiden hoitoon, vaan haluan huolehtia heistä itse sen 24 h vuorokaudessa, kai tahdon tuntea itseni tarpeelliseksi. Kun jätän lapset miehen hoteisiin (joka on loistava isä ja pärjää noiden kanssa mainiosti) tunnen huonoa omaatuntoa siitä etten ole kotona..

Kaverini sanoi, että hänellä nuo kaikki samat jutut edelsivät sairastumista, joten pitäisi olla tarkkana tässä vaiheessa. Oikeasti. Pitäisi vaan saada aikaiseksi irroittautua kotiympyröistä hetkeksi aikaa ja latautua. Pitäisi muistuttaa itseään, että lapset eivät tarvitse äitiä läsnäolevaksi joka sekunti. Ehkä he pärjäävät muidenkin hoidossa sen puolisen tuntia.

Puhuminen auttaa, nähtävästi. Pitäisi vain saada avattua suunsa vielä miehellekkin, uskokaa tai älkää, mutta hänelle en ole mitään vielä asiasta puhunut. Enkä tiedä miksi. Kai tunnen itseni tässä tilassa todella heikoksi, enkä haluaisi näyttää sitä muille. Mies ei suutu, ei suhtautuisi alentavasti tai muuta vastaavaa. Mutta silti jokin vain hannaa vastaan. Tahdon pärjätä yksin..

Kunhan saan suuni avatuksi, mieskin varmasti ymmärtää paremmin, miksi tahdon omaa aikaa niin paljon tällä hetkellä, miksei seksi kiinnosta, miksi olen tälläinen kuin olen..

Kommentoi

Lisää kommentti

Nimi:
Email:
Kotisivu:
Kotisivu:
Kommentti:

Kommentit

Janka (anon, 11.08.2005 15.11) kotisivu

Ehkä se olen vain minä, mutta minulle tulee aina outo olo kun näen jonkun kirjoittelevan kotiasioita nettiin ja sitten mainitsevan, että ei ole kyllä sanonut toisille kodin osapuolille pitävänsä nettipäiväkirjaa tällaisista aiheista. Jonkun murrosikäisen tapauksessa sen vielä ymmärtää, mutta puolisoiden välillä, varsinkin jos ei ole mitään erityistä syytä salailla.

Anonyymius on kuitenkin webissä aina suhteellista ja epävarmaa, eikä mitenkään voi tietää kuka kenenkin juttuja lukee ja kuka niiden kirjoittajan tunnistaa.

Minusta olisi vähän kiusallista huomata jälkikäteen, että mieheni onkin kirjoitellut meidän perheestä juttuja julkisille foorumeille jo jonkin aikaa eikä ole kertonut minulle tästä mitään. Tuskin nyt suorastaan suuttuisin, mutta olisi se kummallista.

Susanna (anon, 15.08.2005 18.52) kotisivu

Mä olen kyllä sitä mieltä, että tässähän koko ajan pyritään siihen että mies saa tietää, joten sinällään en näe pahana ettei hän tiedä tämän päiviksen olemassaolosta. Mutta tottakai aina täytyy olla varautunut siihen, että joku voi tunnistaa.

Kannattaa etsiä netistä juttua synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, tulostaa ja näyttää niitä sitten miehelle ja muille joille asiasta kertoo. Sitten ei tarvitse itse selittää ja tulee konkretisoitua että tällainen sairaus tosiaan on olemassa.

Mun äiti otti koko mun masiksen niin että "ota itteäs niskasta kiinni" kunnes sanoin sille, että jos sanoisin että mulla on syöpä, niin sanoisitko, että mun pitää nyt vaan ryhdistäytyä?

Voimia sulle, ja kirjoittelehan taas kuulumisia!

Susanna (anon, 23.08.2005 09.12) kotisivu

Mitäs teille kuuluu? Kirjoittelehan taas!

2. väsy äiti (anon, 08.09.2005 00.07)

Löysin päiväkirjasi vasta tänään. Luettuani sen kuulostaa kyllä erittäin tutulta. Nuorimmainen on nyt jo kohta 5, esikoinen pian 8. Esikoinen oli helppo vauva, nukkui hyvin, jo todella ajoissa rupesi nukkumaan täysiä öitä. Kuopus syntyi ja antoi suurinpiirtein täydellisen vastakohtaisen kokemuksen. Ensimmäinen vuosi meni suurinpiirtein sumussa, oli todella väsynyt, ihan senkin takia, että kuopus ei nukkunut ensimmäisen vuoden aikana kuin ehkä yhden ehjän yön. Ja päivälläkään ei saanut levätä, sillä nukkui korkeintaan puolen tunnin päiväunia.

Suuri apu oli puistotätitoiminta, jossa esikoinen leikki kavereiden kanssa muutaman tunnin jokainen aamupäivä sään salliessa noin puolitoista vuotiaasta asti. Ei teillä ole siellä vastaavaa?

Mietin näin jälkikäteen, olinkohan masentunut? Olenkohan välillä edelleen masentunut? Jotenkin vain ei ylpeys anna periksi ottaa asiasta koskaan selvää ammattilaisen avulla.

Huomaan ettet ole kirjoittanut tänne melkein kuukauteen. Toivottavasti se on hyvä merkki ja sinulla menee jo paremmin. Olisi kuitenkin kiva lukea kuulumisiasi pian taas.

Jutut.fi  |  Omat jutut  |  Muiden jutut  |  Kategoriat  |  kirjaudu