,
Eilisen jälkeen päätin, että edes yksi päivä ilman raivoamista ja nyt vähän yli puolenpäivän, tuo kaunis ajatus on kadonnut kuin tuhka tuuleen..
Eilen olin kirjastossa poikien kanssa ja ehkä olisi pitänyt vain jäädä kotiin. Ehkä olisi pitänyt tajuta, että yksin kahden lapsen kanssa, kun esikoinen on vain seisomalaudalla, ei reissusta tule kovinkaan nautinnollista. Eikä tullut. Eihän tuo yksi pysynyt paikallaan sekuntiakaan, kun yritin etsiä itselleni muutamaa kirjaa. Vaikka pyysin kauniisti, vähemmän kauniisti, ja erittäin rumasti. Olisi pitänyt vain jo kotona tajuta, että toinen aikuinen olisi sittenkin ollut erittäin järkevä juttu mukana..
Esikoinen on siis 2-vuotias vasta ja uhma aluillaan. Vielä ei pääse mihinkään kerhoihin tai muihin vastaaviin ilman äitiä. Välillä harkitsen ajatusta tuon hoitoon laittamisesta, mutta sekään ei kuitenkaan tunnu hyvältä vaihtoehdolta.
Yritän jaksaa laskea edes viiteen ennen kuin räjähdän, mutta en yleensä pääse edes niin pitkälle. Mistä saisi ostettua kärsivällisyyttä itselleen? Tunnen vajoavani samalle tasolle esikoiseni kanssa raivoamisteni suhteen, sillä erotuksella, että esikoisella on syy raivota. Äiti vain raivoaa omaa pahaa oloaan ja väsymystään..
Sitä vaan on niin h*****n huono omatunto omasta käytöksestäni.